Melkein kahden päivän syömättömyys teki tehtävänsä, kun illan mittaan koitin syödä pari leipää ja pienen määrän pastaa.. Oksennuksessa oli pitelemistä, ruoka ei laskenut millään. Taas mielen valtas ajatus siitä oliko järkeä syödä. Vieläkin parin tunnin jälkeen on aivan ällöttävä olo, tuntuu että lentää hetkenä minä hyvänsä ruoka ulos. Mun tekis mieli työntää sormet kurkkuun, oksentaa kaikki pihalle. Luultavasti niin käykin, kun päästin jo sen ajatuksen ulos. Laksatiivipurkkejakin pyörittelin hyvän aikaa käsissäni, mut en vielä kuitenkaan ottanut yhtäkään.Ihme..
Ehkä tämä on kuitenkin edes jonkinlainen merkki siitä, että nyt on mitta täynnä tuokaa & ahmimisia, vaikka tänään ei ns. ahmimista ollutkaan.
Niin hankalalta ku tää tuntuu, niin yksinkertainen asia, jossa oon onnistunut ennenkin. Ennen mulla oli kyllä itsekuria että pudotin 40 kiloa heittämällä, eikä ollut edes vaikeaa. Se tasapainoilukaan ei mitään vaikeaa ole ja mä tiedän sen. Mutta kun edes saisin nämä kilot pois, niin sitä painon pitämistä voi sit vasta alkaa murehtia, ei siitä nyt jo tarvii stressiä ottaa.
Pelkkä ajatus siitä, että ne tämän päivän pastat jää muhun nyt kiinni, saa ihon kananlihalle ja palan kurkkuun! Toki niin se on joka ruuan kanssa. Söin mä sitten salaattia tai pizzan, molemmissa on yhtä ällöttävä lopputulos.
Matkan varrella on ollu tosi jännä huomata miten tää syömishäiriö on muuttanut kokoajan muotoaan.. Mä oon aika varhaisessa vaiheessa mielestäni jo tiedostanut että mun syöminen ei oo normaalia. Toisaalta siihen meni liian kauan, mutta sit taas toisin ajatellen ei. Joka tapaukses, aluksi se tuntu olevan enemmänkin sellaista et liikunnasta tuli pakkomielle ja kaloreita laskettiin ihan hulluna, jos söin edes yhden pienen karkin, oli se lähdettävä kuluttamaan juoksulenkille. Ruoka ei saanu sisältää minkäänlaista rasvaa, ei sitten ollenkaan... Siitä sitten lähti aterian skippaamiset, mutta jos söinkin skipatuksi tarkoitetun aterian, niin sekin oli kulutettava, vähintäänkin se. Katoin joskus Kiloklubin sivuilla että paljonko saan energiaa päiväs ja paljonko sitä kulutan, ne nyt on suuntaa antavia arvioita.. Tavallisesti päivittäin energiantarve oli kovempi kuin syöty määrä, miinuksella n.4500kcal pyöreästi, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mutta silloin mä liikuin ihan hullunkiilto silmissä. Söin toki silloin 700-800kcal päivässä, se oli hirveesti jo mulle.
Tuosta se sit lähti pikkuhiljaa siihen karkkipäivän ahmimiseen, josta sitte lähti oksennuskierre käyntiin. Sitten alko paastot, oksentelu ja hullu liikunta taas. Vaikka kuumetta oli, silti oli päästävä lenkille tai salille. Ruoka määräs(ja määrää edelleen) täysin mun elämän. Nyt takana tosi pitkä ahmimisjakso, ilman oksentamista suurimmaksi osaksi, ei juuri lainkaan liikuntaa, joten kilotkin on jäänyt. Tämä on ollut ehkä rankin jakso koskaan. Monesti kaverin kanssa puhuttiin lihoamisesta, että eikö ne lihoavat ihmiset huomaa sitä ennen ku on liian myöhä, mutta totesin itse tän syksyn aikana et ei sitä pakosta huomaa. Vaatteet kiristi, mut ei oo voimia tarttua siihen asiaan kiinni & tehdä sen eteen mitää.. Mutta toivottavasti mä opin tästä edes jotain..
Oon niin jumalauta väsynyt tähän touhuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti